Välikuulumiset

Jepjep, eka viikko Capim Grossossa on sitten takanapäin. AEC-TEA ja lähikulmat alkavat pikkuhiljaa tuntua tutuilta ja nuo harjoittelukuviotkin hahmottuvat vähitellen selkeämmiksi. Tulevina kuukausina on tiedossa ainakin jonkinlaisten sirkus- ja teatterityöpajojen, parin musiikkitapahtuman ja leffatuokion järkkäilyä sekä järjestön nettisivuille kirjoittelua. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja odottelen innolla, että homma pääsee pyörähtämään kunnolla käyntiin.

Viime viikko kului pitkälti kierrellessä ympäri kaupunkia ja totutellessa AEC-TEA:n arkirytmiin. Meitä järjestön tiloissa asuvia vapaaehtoisia on tällä hetkellä viisi ja tammikuun aikana on ilmeisesti tulossa vielä muutama lisää. Pääasiassa vapaaehtoisten hommana on osallistua järjestön toimintaan esimerkiksi järjestämällä tapahtumia tai opettamalla englantia, mutta sen lisäksi käytämme paljon aikaa ihan perinteisiin kotitöihin kuten siivoukseen, tiskaamiseen ja ruuanlaittoon sekä yhteisten tilojen ylläpitoon. Leppoista puuhastelua, vaikka osa töistä vaatii pientä opettelua, kun käytössä olevat resurssit eivät ole ihan samat kuin kotosuomessa. Esimerkiksi puutarhan kitkemiseen saimme työkaluksi vasaran.

Perjantaina pääsimme avustamaan kulttuurituottajalle vähän harvinaisemmassa hommassa, nimittäin puiden kaatamisessa. AEC-TEA:aan ollaan aikeissa rakentaa esiintymislava teatteriryhmää varten ja suunnitellussa kohdassa sattui tietysti kasvamaan helkkarin iso puu, joten ei auttanut muu kuin tarttua kirveeseen. Urakassa tuli onneksi auttamaan jonkinlainen paikallinen metsien mies, jota ilmeisesti kutsutaan kieltämättä kuvaavalla lempinimellä "the hunter". Hän teki suurimman osan työstä ja tyyli oli melko omalaatuinen: kaveri kiipesi sandaalit jalassa ilman turvaköysiä tai muita vastaavia turhuuksia puun latvaan ja hakkasi machetellaan oksat poikki yksi kerrallaan. Mikäs siinä, tehokasta touhu ainakin oli. The hunter löysi puusta myös paikallisten hyönteisten (vähän ampiaisia isompia, kuulemma ärhäköitä pirulaisia) rakentaman pesän, jonka hän tuhosi meidän muiden seisoskellessa turvallisen matkan päästä. Tämän jälkeen hän leikkasi pesästä irti hunajakennoja ja tarjosi niitä meille maistettavaksi. Pakkohan sitä oli kokeilla, kun kerran tarjottiin, mielenkiintoinen makuelämys.

Aloitimme myös opiskelemaan portugalin alkeita, joita meille käy säännöllisesti opettamassa eräs paikallinen 15-vuotias poika, joka itse opiskelee englantia AEC-TEA:ssa. Voi olla, että kielen haltuun ottamisessa kestää vielä jokunen hetki, mutta eiköhän kolmessa kuukaudessa rupea ainakin perusasiat sujumaan. Se helpottaisi eloa kovasti, sillä paikallisista vain hyvin harvat puhuvat englantia ja kielimuuriin törmää jatkuvasti. Jokusen kerran viikossa tulee käytyä treenamassa myös capoeiraa, eräänlaista paikallista taistelulajia, joka tuntuu olevan täällä todella suosittua. Aivan AEC-TEA:n lähistöllä (Capim Grossossa tosin mikään ei varsinaisesti ole kaukana) kokoontuu iltaisin eräs ryhmä, jossa käy sekaisin niin lapsia, naisia, aivan vasta-alkajia kuin selvästi kokeneempia harrastajiakin. Ryhmän ilmapiiri on aivan mahtava ja itse laji on todella hauska sekoitus taistelulajia, musiikkia ja rentoa hengailua. Täytyy sanoa, että varsinkin näillä lämpöasteilla se käy myös todella rankasta liikunnasta, etenkin tälläiselle kankealiikkeiselle ja lihavahkolle tyypille.

Viikonloppuna täällä pidettiin pienet läksiäisjuhlat jokusen kuukauden AEC-TEA:ssa työskenneelle meksikolaiselle Enriquelle. Samalla pääsin tutustumaan muutamiin paikallisiin, joista suurin osa on todella mukavaa ja avointa sakkia. Pienenä yllätyksenä tapasin mm. brasilialaisia hevimusiikin ystäviä, joiden keskuudessa esimerkiksi Nightwish ja Mokoma ovat ilmeisesti kova juttu. Sain myös kuulla näytteitä brasilialaisesta hevituotannosta bändiltä nimeltä Krisisun ja tällaiselle hevimaallikolle se kuulosti pitkälti samalta kuin muidenkin genren edustajien örinä. Ilmeisesti täällä kuunnellaan siis muutakin kuin pelkkää sambaa.