Ensitunnelmia

Lämmin tervehdys Salvadorista, reilun miljoonan ihmisen asuttamasta kaupungista Brasilian itärannikolta jonkin matkaa päiväntasaajan alapuolella! Pitkä syksy tätä reissua odoteltiin, mutta nyt ollaan vihdoin päästy tänne hikoilemaan ja palamaan auringossa.

Opiskelen kulttuurituotantoa Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja opintoni ovat nyt edenneet siihen vaiheeseen, että jäljellä on enää viimeinen työharjoittelu ja opinnäytetyön väsääminen. Viime syksynä iski kova hinku lähteä vaihtoon ja koska suorittamattomia kursseja ei juuri enää ollut, päädyin hakemaan harjoitteluun tänne kaukaiseen Brasiliaan. Kutsu kävi ja täällä ollaan!

Teen harjoittelua AEC-TEA-nimisessä järjestössä, joka toimii jonkin verran Mikkeliä pienemmässä Capim Grosson kaupungissa parisataa kilometriä Salvadorista sisämaahan päin. AEC-TEA pyörii vapaaehtoisvoimin ja järjestää paikallisille asukkaille mm. englannin opetusta sekä paljon erilaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi leffailtoja ja muuta toimintaa. Järjestössä on ollut harjoittelijoita Mamkista aiemminkin, mutta he ovat opiskelleet joko sosiaalialaa tai yhteisöpedagogeiksi (nytkin sain seurakseni opiskelijat kummaltakin alalta, Vilman ja Elinan), joten kulttuurituotannon opiskelijana olen täällä ikään kuin koekaniinin roolissa. Opettajieni terveiset ennen lähtöäni olivat suurinpiirtein, että "onnea matkaan, katsotaan mitä tapahtuu". Muutama ensimmäinen päivä on vierähtänyt täällä Salvadorissa ja Capim Grossoon siirrymme huomenna bussilla. Varsinaisen harjoitteluni aloitan ensi viikolla ja tarkoitus olisi seuraavan kolmen kuukauden aikana avata tässä blogissa, millaista on olla kulttuurituottajana täällä toisella puolella maailmaa aivan totaalisen erilaisessa ympäristössä Suomeen verrattuna. Tällä hetkellä asia on vielä itsellekin täysi mysteeri, mutta toivotaan, että se kirkastuu jossain vaiheessa.

Samalla toki kirjoittelen tänne myös muuten tarinoita reissun päältä ja omia kokemuksiani Brasiliasta. Menossa on vasta kolmas päivä ja jo nyt tuntuu siltä, että on tapahtunut valtavan paljon. Heti alusta lähtien koettiin jännittäviä hetkiä, kun lentomme Helsingistä Frankfurtiin oli myöhässä lumimyrskyjen takia, emmekä siksi ehtineet jatkolennollemme Salvadoriin. Niinpä jouduimme vaihtamaan lentoa, minkä vuoksi matkustusaikamme venyi yli vuorokauteen ja olimme perillä Brasiliassa vasta yömyöhään. Onneksi lentokentällä oli meitä vastassa Aija, joka on valmistunut Mamkista yhteisöpedagogiksi ja asunut useita vuosia Brasiliassa. Aija lähti myös aikoinaan harjoittelijaksi AEC-TEA:lle, jäi sinne muutamaksi vuodeksi ja työskentelee nykyään eräässä hostellissa täällä Salvadorissa. Hänen kauttaan olemme saaneet helposti varattua huoneet kyseisestä hostellista ja lisäksi hän on toiminut erittäin tervetulleena oppaanamme.

Saatuamme nukuttua aikaeron pois olemme kuluttaneet päivämme kävelemällä ympäri Salvadoria ja tutustumalla kaupunkiin sekä makoilemalla rannalla. Paikka vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja on rytmiltään ja elämäntavoiltaan täysin eri planeetalta kuin pohjoinen kotimaa. Matkatoverini Vilma totesikin osuvasti, että yhteen sanaan tiivistettynä kaupunkia voisi kuvailla sanalla "kaaos". Tämä ei tarkoita, että paikka olisi varsinaisesti vaarallinen, vaikka ensimmäisenä päivän aikana meidät yritettiinkin ryöstää kahdesti ja toisella kerralla se onnistuikin. Ensin noin kymmenenvuotias poika yritti napata minulta kameralaukun, mutta luovutti onneksi jäätyään alakynteen meitä kolmea vastaan. Sen jälkeen Vilmalta napattiin koru (onneksi ilmeisesti kuitenkin suhteellisen halpa sellainen) kaulasta katuvilinässä keskellä kirkasta päivää. Varkaita siis riittää, joten jatkossa pidämme kaiken vähänkin arvokkaan visusti tallessa hostellillamme. Kaduilla ei kuitenkaan tarvitse pelätä liikkua, kunhan pysyttelee muiden ihmisten ilmoilla eikä lähde yksin seikkailemaan autioille kujille.

Yläpuolinen kuvaus kaaoksesta ja varkauksista kuulostaa paljon pahemmalta kuin mitä todellisuus täällä on. Vastapainoksi on todettava, että kaupunki on äärettömän kaunis ja paikalliset rannat todellisia paratiiseja palmupuineen ja turkoosine merivesineen. Suurin osa ihmisistä on myös todella lämminhenkisiä ja ystävällisiä, vaikka kielimuuri tuottaakin meille jatkuvasti ongelmia, sillä hyvin harvat paikalliset puhuvat edes yhtä sanaa englantia. Ilta-aikaan kaupunki täyttyy aina juhlahumusta ja rumpumusiikista ja isot sambakulkueet valtaavat kadut. Tuntuu siltä, että paikalliset juhlivat vajaan kuukauden päästä alkavia karnevaaleja jo nyt!

Lopuksi täytyy vielä tavoilleni uskollisesti raportoida hieman ruokakokemuksistani. Kävimme eräänä iltana syömässä paikallisessa ravintolassa, jossa tarjoiltiin muutamia paikallisia herkkuja. Söimme portugalilaista makkaraa, eräänlaista jauhoa, joka muistutti hieman perunamuussia mutta ei ollut kuitenkaan sinnepäinkään, lihaa, papuja ja riisiä. Ruoka oli hyvää ja niin mausteista, että syödessä täytyi pitää vähän väliä taukoa. Ateriaan kuului myös kotitekoista chilikastiketta, jota reippaana poikana mätin lautaselle reilusti. Syömättähän se jäi. Olemme syöneet myös paljon hedelmiä täällä, jotka kyllä maistuvat mielettömän hyvältä, varsinkin mangot ovat todella herkullisia. Lisäksi olen jo päättänyt ostaa itselleni tuliaisiksi pakettikaupalla brasiliaista kahvia, joka on niin hyvää, että jopa minä juon sitä helposti mustana, vaikken mikään suuri kahvin ystävä olekaan.

Vaikka takana on vasta reilut pari päivää, tuntuu kaiken tapahtuneen pukeminen sanoiksi mahdottomalta tehtävältä, vaikka teksti venyisi kuinka pitkäksi. Kirjoituksen sekavuus ja epäjohdonmukaisuudet menkööt totutteluvaiheen piikkiin. Toistaiseksi kaikki tuntuu todella uudelta ja aivan pienetkin askareet vaativat sopeutumista. Odotan kuitenkin innolla jatkoa, Capim Grossoon matkustamista ja harjoittelun aloittelua. Yritän päivitellä lisää kuulumisia, kunhan ehdin!

-Antti