Capim Grosso ja harjoittelun aloitus

Kaikki brasilialaiset tuntevat kaksi eri aikaa: Jumalan  ja Hallituksen ajan. Jokainen osavaltio saa valita, eletäänkö siellä Jumalan ajassa eli sen mukaan, millä aikavyöhykkeellä satutaan olemaan, vai siirretäänkö kellot samaan aikaan kuin maan pääkaupungissa. Meidän osavaltiomme Bahia oli ilmeisesti päättänyt vuodenvaihteessa siirtyä ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen Hallituksen aikaan, mikä tarkoitti sitä, että meidän tietämättömien suomalaisten kellot olivat tunnin jäljessä. Jotain paikallisten kiireettömästä meiningistä kertoo se, että asia selvisi meille vasta neljän päivän jälkeen.

Salvador tuli nähtyä ja tykkäsin paikasta kovasti, vaikkei se ihan suosikkikaupunkien joukkoon yltänytkään. Sunnuntaina hyppäsimme bussiin (joka muuten oli halvasta hinnasta huolimatta yllättävän mukava, hakkaa suomalaiset Savonlinjat sun muut mennen tullen) ja matkustimme varsinaiseen määränpäähämme, pieneen Capim Grosson kaupunkiin. Pääsimme perille vasta auringon laskettua, mutta pimeässä ei kuitenkaan tarvinnut lähteä harhailemaan, sillä AEC-TEA:n porukka oli meitä vastassa. Lyhyen tutustumisen jälkeen pääsin viettämään ensimmäisen yöni moskiittoverkon alla, joka kuulemma täällä sisämaassa on oikeasti tarpeen. Erään järjestön vapaaehtoistyöntekijän lapset olivat askarrelleet meille todella sympaattiset tervetuliaiskortit, jotka löytyivät huoneistamme. Olo oli ainakin tervetullut!

Nyt on pari ensimmäistä harjoittelupäivää takana ja homma on tähän asti ollut pelkkää ihmisiin ja paikkoihin tutustumista. Pieni ja rauhallinen Capim Grosso on täysin erilainen paikka verrattuna Salvadoriin, mutta eiköhän täällä viihdy, kun olut on halpaa ja paikalliset todella ystävällisen oloista porukkaa. Kävimme eilen ostamassa viikon ruokavarastot paikalliselta torilta, joka oli melkoinen kaaos: silmänkantamattomiin puolen metrin välein ahdettuja telttakatoksia täynnä erilaisia hedelmiä ja vihanneksia, joista suurinta osaa en edes osannut nimetä. Ja koko paikka tietysti täynnä portugalia huutavia ihmisiä. Eräs paikallinen nainen istui pitkään meidän seurassa ja vaikka hän osasi sanoa englanniksi ainoastaan "oh my god", hän opetti meille vaivalla parinkymmenen eri hedelmän ja kasviksen nimet portugaliksi.

Kämppikseni AEC-TEA:ssa on puolalainen Adam, baarimikko, joka on matkustellut nyt jo useamman vuoden ympäri maailmaa ja viettää kuulemma tämän vuoden täällä Etelä-Amerikassa. Mukava heppu. Myös kaikki muut järjestön työntekijät sekä paikalliset ihmiset, jotka vain hengailevat täällä, vaikuttavat todella mukavilta. Tilat ovat osittain melko alkeelliset ja saapumisestamme asti koko paikassa ei ole ollut mm. juoksevaa vettä lainkaan, koska kaupungin vedenjakelu on jostain syystä poikki. Täytyy myöntää, että kun täyttää wcpöntönsäiliötä käsipelillä naapuritontin kaivosta kannetulla vedellä, tulee hetkittäin ikävä tiettyjä asioita Suomessa. Mutta eiköhän tämä tästä, pikkuhiljaa totutellaan ja asetutaan kodiksi.

Eksoottisia ruokia täällä on saanut maistella ihan kiitettävästi. Salvadorissa ollessamme rannalla eräs Ricardo (nimen ulkoasu on lähinnä arvaus) tyttöystävineen halusi ehdottomasti meidän maistavan paikallista herkkua nimeltä Acarajé. Kyseinen ruoka on eräänlainen murskatuista pavuista valmistettu pallo ja se syödään dipattuna todella tuliseen kastikkeeseen. Kun rupesin maistamaan tätä erikoisuutta, ympärillä oli iso joukko paikallisia, jotka pudistelivat päätään ja kehoittivat olemaan varovainen. Lupaavaa. Alas se kuitenkin meni ja täytyy sanoa, että hyväähän se oli. Huippujuttu Capim Grossossa on se, että vajaan korttelin päästä majapaikastamme on jäätelöbaari, josta saa parilla eurolla mielettömän kokoisia annoksia. Tietty myös mangopuu omalla pihalla on ihan kiva juttu, olen tainnut löytää uuden suosikkihedelmän. Tuntuu, että vähän väliä ihmiset keksivät uusia brasilialaisia herkkuja, joita meidän on ehdottomasti jossain vaiheessa kokeiltava. Mikäs siinä, onneksi kolmessa kuukaudessa varmasti ehtii!