Maaliskuu starttasi pari päivää sitten eli kuukauden päästä pitäisi olla jo takaisin Suomessa. Tuntuu, että aika on mennyt aivan käsittämättömän nopeasti ja varsinkin helmikuu hävisi johonkin todella mystisesti. Kahdessa kuukaudessa Capim Grosso ja AEC-TEA ovat ihan oikeasti alkaneet tuntua kodilta ja täältä on löytynyt myös todella läheisiä ystäviä. Toisaalta kotiin on kiva palata, mutta onneksi on vielä ne kolmisenkymmentä päivää aikaa nautiskella tästä Brasilian lämmöstä.
Viime viikot ovat olleet aika työntäytteisiä. Onnistuin pienten ponnistusten jälkeen löytämään itselleni kämpän Tampereelta huhtikuun alusta eteenpäin. Asunnonmetsästyksen lisäksi täällä on puuhattu perusarkirutiineja ja tietysti tuota englannin opetusta, josta meikäläinen on kyllä tykännyt kovasti. Vieläkin tuntuu oudolta, kun ihmiset puhuttelevat nimityksellä "teacher" tai "professor de Inglês". Jaa, että minä vai? Välillä tuntuu, että itse opin tunneillani enemmän portugalia kuin opetan englantia. Oppilaani ovat kyllä olleet huipputyyppejä ja täytyy sanoa, että on todella mahtava fiilis kun tuntee oikeasti saaneensa opetettua jotain ihmisille, jotka todella haluvat oppia uuden kielen.
Pari viimeistä päivää on vierähtänyt flunssaa sairastaessa, mikä tuntuu omituiselta kun lämpötila on lähellä kolmeakymmentä astetta. Pientä kuumetta on ollut ja nenä vuotaa koko ajan, mutta jos näin vähällä selvitään kolmesta kuukaudesta, niin enpä valita. Sairastelua on nyt liikkeellä, sillä toinen suomalainen vapaaehtoinen Elina on puolestaan kärsinyt vatsataudista ja kävi jopa muutaman tunnin visiitillä paikallisessa sairaalassa. Palvelu oli kuulemma ystävällistä, vaikka paikka ei ihan vastannut Suomen tasoa. Kokemus olisi varmaan ihan mielenkiintoinen, mutta toivottavasti ei kuitenkaan itse tarvitse lähteä tutustumaan paikallisiin hoitoihin.
Läheisellä torilla / aukiolla on nyt reilun viikon verran seissyt iso kiertävä tivoli isoine huvipuistolaitteineen, joihin kävimme yhtenä iltana tutustumassa. Tivolista löytyi mm. iso maailmanpyörä sekä hervottoman oloinen kieputuslaite. Varsinkin jälkimmäinen piti myös todella epäilyttävää ääntä ja jouduimme hetken arvuuttelemaan, uskaltaako laitteita testata kun olemme kuitenkin Brasiliassa. No, lopulta olin tietysti itse kipuamassa sinne metallihäkin sisälle tuoliin sidottavaksi ja kyytiä saatiin ainakin koko euron verran maksaneen lipun edestä. Jälkeenpäin kesti melko pitkän aikaa toipua pyörittelystä ja olo oli kuin olisi ollut todella tukevassa humalassa. Ihan hauska kokemus sinänsä.
Toinen hauska tapaus sattui viime sunnuntaina, kun olin kävelyllä ja eräs tuttu sattui hurauttamaan autolla kohdalleni. Hän kysyi, haluaisinko lähteä uimaan, mikä tuntui vähän oudolta, koska Capim Grossossa ei käytännössä ole uimapaikkoja. Yritin kysyä portugaliksi, että minne hän oikein oli menossa, mutta kaveri vain viittilöi tien suuntaan ja mutisi, että ei kauas. Lopulta päädyin hänen mukanaan jonkun matkaa kaupungin ulkopuolelle jonkinlaiselle yksityisklubille, joka on ilmeisesti seurakunnan omistuksessa. Paikasta löytyi pari futiskenttää, kohtalaisen kokoinen esiintymislava ja tietenkin iso uima-allas vesiliukumäkineen. Siellä sitten meikäläinenkin pulikoi ja herätti ihonvärillään melkoisen paljon huomiota. Pian ympärilläni olikin kymmenkunta uteliasta, jotka kyselivät loputtomasti Suomesta, talvesta ja kaikesta mahdollisesta. Tietysti portugaliksi, joten kommunikointi oli lievästi sanottuna rajoittunutta. Mukavia ihmisiä kumminkin ja sunnuntai-iltapäivä sujui heidän seurassan todella leppoisasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti